Ajankohtaista — Tiedotteet

  • 4H ja K-ryhmä auttavat tuhansia yhdeksäsluokkalaisia työllistymään – viime vuonna mukana olleista 45 % löysi kesätöitä

    Julkaistu:

    Ensimmäinen askel kohti työelämää otetaan usein kesätöissä. K-ryhmä ja 4H tukevat yhteistyössä yhdeksäsluokkalaisten työelämätaitoja ja kesätyöllistymistä Ysit töihin -toiminnan kautta. Yhteisyön piirissä on 16 000 peruskoulun päättävää nuorta vuonna 2021, mikä on kolmasosa koko ikäluokasta. Kaupan alalla on merkittävä rooli työkokemusten tarjoajina nuorille. 4H:n Ysit töihin -toiminnassa parannetaan peruskoulun päättävien nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja …

  • Ilmoittautuminen Ruokakouluihin alkaa – teemana lähiruoka

    Julkaistu:

    Ruokakoulu – Matskolan on kaksikielinen lasten päiväleiri, jota järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Vuoden 2021 teemana on lähiruoka. Ruokakouluja järjestetään koulujen loma-ajalla, kesäkuusta elokuuhun sekä syyslomalla lokakuussa. Leireillä sadat lapset oppivat paljon ruuasta tekemällä ja kokemalla. Ruokakoulu on nuorisotyötä myös työllistämisen kautta: leiri mahdollistaa nuorten ensimmäisen työkokemukset apuohjaajana toimisen kautta. Ruokakouluun ovat tervetulleita …

  • Ysit metsään! – UPM ja 4H tarjoavat nuorille kesätyömahdollisuuden metsänistutustöissä

    Julkaistu:

    Nuorisojärjestö 4H ja metsäyhtiö UPM tarjoavat 60 nuorelle mahdollisuuden työllistyä kesällä 2021 puiden istuttajina Lahden, Jyväskylän ja Kuopion alueilla. Kesätöiden tarjoaminen nuorille on tärkeämpää kuin koskaan, sillä pitkään jatkunut koronatilanne on kasvattanut epävarmuutta nuorten työllistymisestä – kesä 2021 näyttää kuitenkin jo lupaavammalta kuin edelliskesä. 4H ja UPM yhdistävätkin voimansa 4H:n Ysit töihin -toiminnassa, jossa tarjotaan …

  • Uusi hanke edistää nuorten osallisuutta Kansallisen metsästrategian toteutuksessa

    Julkaistu:

    Suomen 4H-liitto ja Suomen Partiolaiset ovat käynnistäneet hankkeen, jolla kehitetään uusia tapoja tuoda nuorten ääni kuuluviin Kansallisen metsästrategian toteutuksessa. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke on osa Kansallisen metsästrategian toimeenpanoa, ja yksi sen keskeinen osa on nuorten metsäneuvostotapahtuman järjestäminen. Avoin haku metsäneuvostoon on jo auennut ja jatkuu 14.3.2021 saakka. Viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittäminen on yksi Kansallisen …

  • Nuoret tarttuivat kesätöihin ryhtymällä yrittäjiksi – koronavuonna ennätysmäärä uusia 4H-yrittäjiä

    Julkaistu:

    Moni nuori menetti kesätyöpaikan viime kesänä, kun koronapandemian vuoksi työpaikkoja oli kymmeniä tuhansia vähemmän edellisvuosiin verrattuna. 4H:n tuoreista tilastoista selviää, että vuonna 2020 ennätysmäärä nuoria perusti omia 4H-yrityksiä ja siten työllisti itsensä. Korona iski pahasti nuorten työllistymismahdollisuuksiin viime kesänä. 4H-järjestön toimintatilastot kuitenkin osoittavat, että vuonna 2020 perustettiin ennätysmäärä uusia 4H-yrityksiä ympäri Suomen. Uusia 4H-yrityksiä on …

  • 4H ja Duunitori haastavat työllistämään yhdeksäsluokkalaisia

    Julkaistu:

    Kuvassa poika pitelee haravaa kädessään ja hymyilee kameralle. Vasemassa alalaidassa logo, jossa lukee 4H kesätyöhaaste 4H:n Kesätyöhaasteen tavoitteena on saada kaikki Suomen yhdeksäsluokkalaiset kesätöihin ja näin mahdollistaa peruskoulun päättäville nuorille tärkeä työelämäkokemus. Yhteistyössä Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin kanssa olemme julkaisseet alustan, jolla kesätöitä hakevat nuoret ja työnantajat voivat kohdata toisensa.   Ensimmäinen ovi työelämään aukeaa usein kesätöistä. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja, ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa …

  • Kiertotalouden tuntemus ja yrittäjämäinen asenne ovat tulevaisuutta

    Julkaistu:

    Suomen 4H-liiton järjestämä seminaari kokosi sadat ihmiset webinaariin kuulemaan ajankohtaista asiaa kiertotaloudesta, nuorista ja työelämästä. Tilaisuus oli osa Bio- ja kiertotalous 4H-akatemiassa -hanketta, jota rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö. Tilaisuuden avannut valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen totesi avaussanoissaan, että ilman laajamittaista kiertotalouteen siirtymistä ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää. ”Kestävän kehityksen maailmassa ei ole varaa heittää mitään hukkaan. Kiertotalous on …

  • Reilu Teko -keräyksessä ennätykselliset 779 000 kiloa muovia talteen

    Julkaistu:

    Tämän vuoden Reilu Teossa kerättiin 779 000 kiloa maatalouden lannoite- ja siemensäkkejä, mikä on yli 100 000 kiloa enemmän kuin edellisenä vuonna. Se on myös Reilu Teko -keräyshistorian suurin määrä. Kaikki suomalaisilta maatiloilta kerätty muovi menee jatkokäsittelyn kautta uusiokäyttöön. 4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa keräyksessä työllistyy vuosittain iso määrä nuoria. Poikkeustilanteesta huolimatta 4H-yhdistykset ja niiden palkkaamat …

  • 4H:n Satosankarit-marjanvälitys työllisti lähes 500 nuorta vuonna 2020

    Julkaistu:

    4H-järjestön Satosankarit on metsämarjojen ostoon ja välitykseen sekä nuorten työllistämiseen liittyvää toimintaa, joka käynnistyi 49 marja-asemalla kesällä 2020. Eri puolella Suomea 4H-yhdistysten ylläpitämillä marja-asemilla ostettiin ja välitettiin kotimaista mustikkaa ja puolukkaa. Paikallisesti perustettiin keruurinkejä, joissa nuoria ja muitakin ensikertalaisia opastettiin ja innostettiin ansiotulojen hankkimisessa metsämarjoja poimimalla. Suomen 4H-liitto lähti lisäämään marja-asemien verkostoa ja edistämään poikkeustilanteen …

  • Taimikauppa tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden hillitä ilmastonmuutosta ja työllistää nuoria

    Julkaistu:

    Kaikki voivat nyt tehdä Taimitekoja, eli lahjoittaa puuntaimia ja siten tukea nuorten työllistymistä sekä hyvittää omaa hiilijalanjälkeään. Se onnistuu 4H:n Taimikaupassa, joka toimii verkossa. Taimiteko on mahdollisuus tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Jokaisella Taimiteolla on väliä: Mitä enemmän Taimikauppa käy, sitä enemmän pystymme metsittämään Suomea. Tähän saakka Taimitekoja ovat tehneet ainoastaan erilaiset yritykset ja organisaatiot. …