Itse tehty -rahalla tyttöjen ilta

Rentotumista, kasvohoitoja, kampauksia, herkkuja ja värikkäitä kynsiä, arpajaisia unohtamatta. Tästä koostui helmikuisena lauantaina järjestetty Tyttöjen ilta -tapahtuma nuorisotilalla Tervolassa. Tapahtuman tarkoituksena oli omien unelmien pohtiminen, itsetunnon kohotus ja yhteenkuuluvuuden lisääminen. Kun kuulimme Itse tehty -rahasta, halusimme järjestää jotain uutta ja erilaista, mistä tervolalaiset nuoret saattaisivat kiinnostua.

Tavoitteenamme ei ollut tuottaa voittoa vaan hankkia kokemusta tapahtuman tuottamisesta, turvallisessa ympäristössä ja mahdollisimman monelle iloa tuottaen. Tässä onnistuimme hyvin. Hymy kävijöiden kasvoilla oli palkkamme, koska pidämme siitä mitä teemme.

Yhteistyökumppanit innolla mukana

Ennen iltaa vierailimme paikallisissa yrityksissä kertomassa tapahtumastamme ja kysymässä mahdollisilta yhteistyökumppaneilta arpajaisvoittoja. Iloksemme kaikki yritykset, joilta kysyimme voittoa, antoivat yhden tai jopa usean palkinnon arvottavaksi näkyvyyttä vastaan. Niinpä kirjoitimme mainoksiimme yritysten nimet ja askartelimme ison yhteistyöjulisteen nuorisotilan seinälle.

4H-yrittäjä valmisti tarjoilut

Jo tapahtumaa suunnitellessamme meillä oli yhtenäinen näkemys siitä, millaista tapahtumaa olemme järjestämässä. Sovimme paikallisen 4H-yrittäjän kanssa, että hän valmistaisi osan tarjoiluista korvausta vastaan. Annoimme toiselle nuorelle yrittäjälle mahdollisuuden tulla esittelemään ja myymään tuotteitaan paikanpäälle, tukeaksemme nuorta yrittäjyyttä. Suunnittelimme kaiken hyvin ajoissa ja jaoimme työt, jotta välttyisimme stressiltä. Palkkasimme kosmetologin ohjaamaan kasvohoitoa ja loppu hoituikin miltei täysin neljän hengen ryhmämme voimin.

Kun kyseinen lauantaiaamu koitti, menimme aikaisin valmistelemaan tilaa. Visuaaliseen lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä ja tapahtuma sujui rennoissa merkeissä. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan 10. Pienellä porukalla saavutimme mukavan tunnelman ja kaikki viihtyivät pitkään iltaan asti.

Tapahtumatuottamisen opit

Tapahtumamme sai positiivista palautetta, mutta kehittämiskohteitakin löytyi. Monet kehuivat ideaa unelmista ja yhdessä olosta. Jos järjestäisimme tämän kaltaisen tapahtuman uudestaan, panostaisimme enemmän mainontaan ja kohdistaisimme sen myös vanhemmille naisille, nuorten äideille. Sillä harvaan asutussa kunnassa nuorten on hankala liikkua itsenäisesti, varsinkin näin talviaikaan. Illan ajankohta voisi myös olla parempi, kenties keväinen perjantai-ilta. Meidän kokemuksemme tästä projektista ovat kaikin puolin positiiviset.

Opimme paljon tapahtuman järjestämisestä ja siitä mitä kaikkea tulee ottaa huomioon jo hyvissä ajoin. Seuraavaa kertaa odotellessa 😉

Terveisin Emma ja koko muu projektiporukka

Kevään Itse tehty -rahan hakuaika maaliskuun loppuun!

 

Nuorille Itse tehty -rahaa

4H-säätiö myöntää jälleen Itse tehty -rahaa nuorten omille projekteille!   Hakuaika Itse tehty -rahalle on 1.2.–31.3.2019. Lue tarina Muhoksen 4H:n itse tehdystä joulupuodista. Perustimme joulupuodin Muhokselle ajalle 21.11.-22.12.2018. Puotiin sai tuoda…

Opintopisteillä osaaminen näkyviin, lue Teijan ja Vernan tarina

4H-kerhonohjaajana kaksi vuotta toiminut Verna Marttila päätti täydentää todistusnippuaan yhteishakua varten ja pyysi 4H-yhdistyksestä todistusta ohjaajana toimimisesta. Ruoveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Teija Perttula havainnollistaa, miten käytännön osaaminen siirretään näkyväksi. – Työskentelen…