Avainsana: Yrittäjyys

  • 4H on mukana Nuori2022-tapahtumassa 4H Business Lab -teemalla

    Julkaistu:

    Nuori2022-tapahtuma järjestetään Jyväskylässä 26.–27. huhtikuuta 2022. Tapahtuman tavoite on kehittää nuorisoalan osaamista sekä mahdollistaa hyväksi todettujen toimintamallien leviäminen valtakunnallisesti. 4H:lla on tapahtumassa oma messupiste, jonka teemana on 4H Business Lab.

  • Nordea ja 4H auttavat nuoria työllistämään itsensä kesällä

    Julkaistu:

    Kuvassa seisoo neljä pihatöissä olevaa veljestä. Osalla kuvassa olevilla pojilla on haravat ja yhdessä ruohonleikkuri. Kilpailu kesätöistä käy kovana eikä kaikille halukkaille riitä kesätyöpaikkoja. Yhä useampi nuori päätyy työllistämään itse itsensä kesäkauden aikana. Nordea ja 4H-järjestö tekevät yhteistyötä sen eteen, että nuoret voivat tutustua yrittäjyyteen turvallisesti ja saavat sitä kautta kokemusta työelämästä. Nordea ja 4H ovat tukeneet nuorten työelämätaitoja ja yrittäjyyttä jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2021 yhteistyö keskittyy erityisesti …

  • Vuoden 4H-yrityskilpailun 2020 finalistit

    Julkaistu:

    Vuoden 4H-yrityskilpailun 2020 finalistit esittäytyy! Finaaliin pääsi yhteensä 12 finalistia 240 osallistujan joukosta. Sarjat ovat 13–17-vuotiaat sekä 18–28-vuotiaat. Tuomaristo valitsee voittajat maaliskuussa, jolloin julkistamme Vuoden 4H-yrityskilpailun voittajat. Nuorempien sarja: 13–17-vuotiaat LaPresso, Aake Salonen, 15 vuotta Tampere/Tampereen 4H-yhdistys Instagram: LaPressocoffees ”Yritykseni LaPresso myy italialaisella huippuespressokoneella tehtyjä kahveja kärrystä. Halusin perustaa oman kahvilan ja päädyin sitä kautta …

  • Nuoret tarttuivat kesätöihin ryhtymällä yrittäjiksi – koronavuonna ennätysmäärä uusia 4H-yrittäjiä

    Julkaistu:

    Moni nuori menetti kesätyöpaikan viime kesänä, kun koronapandemian vuoksi työpaikkoja oli kymmeniä tuhansia vähemmän edellisvuosiin verrattuna. 4H:n tuoreista tilastoista selviää, että vuonna 2020 ennätysmäärä nuoria perusti omia 4H-yrityksiä ja siten työllisti itsensä. Korona iski pahasti nuorten työllistymismahdollisuuksiin viime kesänä. 4H-järjestön toimintatilastot kuitenkin osoittavat, että vuonna 2020 perustettiin ennätysmäärä uusia 4H-yrityksiä ympäri Suomen. Uusia 4H-yrityksiä on …

  • 4H:n Yritystä pelissä -webinaarissa Mika Aittamäki ja Peter Vesterbacka

    Julkaistu:

    Tervetuloa Yritystä pelissä -webinaariin 17.2. klo 13:00! Webinaari on Yritystä pelissä -hankkeen järjestämä tilaisuus, jossa esitellään hankkeen tuloksia ja nuorten yrittäjyyden tukemiseen tuotettua  mobiilipeliä. Jotta ohjelma ei olisi liian kuivakka, on mukana myös puheenvuoroja peleistä, pelillistämisestä ja yrittäjyydestä. Mukana keskustelemassa ovat kaksi pelialan superstaraa: Mika Aittamäki ja Peter Vesterbacka. Organisaatioanarkisti ja pelillistäjä Mika Aittamäki kertoo …

  • Cash n´Jeti -mobiilipeli kannustaa nuoria yrittäjyyteen

    Julkaistu:

    Kuvassa cash and jeti hahmot. Bud Jeti, sininen gorilla seisoo pahamaineisen yrittäjän Sir Winston Cashwellin takana. Lapissa on kehitetty kahden vuoden ajan Yritystä pelissä -hankkeessa Cash n’ Jeti -mobiilipeliä, jonka tarkoituksena on innostaa nuoria yrittäjyyden pariin pelin kautta. Nyt peli on julkaistu Google Play -sovelluskaupassa, ja se on ladattavissa Android-älypuhelimille. Peli on hauska tapa opetella yrittäjyyttä ja saada vinkkejä 4H-yrittäjänä toimimiseen. Cash n‘ Jeti -mobiilipelissä nuori oppii 4H-yrittäjyydestä innostavalla ja mielenkiintoisella …

  • Kiertotalouden tuntemus ja yrittäjämäinen asenne ovat tulevaisuutta

    Julkaistu:

    Suomen 4H-liiton järjestämä seminaari kokosi sadat ihmiset webinaariin kuulemaan ajankohtaista asiaa kiertotaloudesta, nuorista ja työelämästä. Tilaisuus oli osa Bio- ja kiertotalous 4H-akatemiassa -hanketta, jota rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö. Tilaisuuden avannut valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen totesi avaussanoissaan, että ilman laajamittaista kiertotalouteen siirtymistä ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää. ”Kestävän kehityksen maailmassa ei ole varaa heittää mitään hukkaan. Kiertotalous on …

  • Nikita Volkov menetti kesätyön ja päätti perustaa oman 4H-yrityksen – Nyt hän jakaa oppejaan muille nuorille

    Julkaistu:

    Nikita Volkov pitää kädessää ikkunanpesuvälinettä. Taustalla talo. Viime keväänä koko maailma pysähtyi koronapandemian keskellä. Korona vaikutti myös monien nuorten kesätyöllistymiseen, sillä koronan vuoksi kesätyöpaikkoja oli tarjolla runsaasti vähemmän kuin normaalikesinä. Joulukuussa 17 vuotta täyttävä Nikita Volkov oli yksi niistä nuorista, joka sai puhelun kesätyön peruuntumisesta. Tämä ei kuitenkaan nuorta pysäyttänyt, vaan ajatus oman yrityksen perustamisesta lähti kohti toteutusta. Helsingissä asuvan Nikita Volkovin …

  • 4H ja Metsä Group tukevat nuoren metsäsuhteen rakentumista

    Julkaistu:

    4H ja metsäteollisuuskonserni Metsä Group ovat vuosien ajan yhteistyössä tutustuttaneet nuoria metsäelinkeinoon sekä metsän tarjoamiin työllistymismahdollisuuksiin. Yksi yhteistyön muodoista on raivaussahatuki, jonka avulla Metsä Group mahdollistaa uusien raivaussahojen hankkimisen nuorten käyttöön paikallisiin 4H-yhdistyksiin. Metsä on tuttu ja rakas paikka Riina ja Hilja Markkolalle, jotka ovat paitsi äiti ja tytär, myös pitkän linjan 4H:laisia. Äiti Riina …

  • 4H-yrittäjä! – Raportointilomake tulee palauttaa 15.1. mennessä

    Julkaistu:

    On taas se aika vuodesta, kun 4H-yrittäjien tulee täyttää sähköinen raportointilomake. Vuosittain täytettävä toiminta- ja talousraportti on osa 4H-yrityksen kriteerejä sekä osa 4H-yritystoimintaa. Muistathan siis täyttää lomakkeen mahdollisimman pian. Samaisella lomakkeella voit osallistua Vuoden 4H-yrittäjä -kilpailuun sekä hakea opintopisteitä. Raportointilomake tulee täyttää viimeistään 15.1.2021. Raportointilomake on jo auki, ja se kannattaa täyttää hyvissä ajoin ennen …

  • Kiertotalous, nuoret ja työ – seminaari 7.12.2020

    Julkaistu:

    Perttu Pölönen Tervetuloa kiinnostavaan ja innostavaan seminaariimme kuulemaan ja oppimaan kiertotaloudesta, nuorista ja tulevaisuuden työelämästä. Tähtipuhujana on nuori keksijä ja ajattelija Perttu Pölönen. Ilmoittaudu mukaan tämän sivun lomakkeella viimeistään 1.12. Tilaisuuden tallenne on ilmoittautuneiden katsottavissa 31.1.2021 saakka, joten kannattaa ilmoittautua vaikka suora lähetys ei sopisikaan.   Ohjelma kello 9.30-11.30 Tervetuloa, Minna Kaunela, 4H-vaikuttajanuorten edustaja Avauspuheenvuoro, Kimmo Tiilikainen, …