-
Uusi kasvatuspäällikkö esittäytyy
Julkaistu:Esittelemme kevään aikana 4H-liiton uusia työntekijöitä. Ensimmäisenä on vuorossa kasvatuspäällikkö Miitta Riekki, joka ammentaa inspiraatiota tehtäväänsä tuoreista luonto- ja eräoppaan opinnoistaan.
-
Lapset ja nuoret – tulevaisuuden tekijät
Julkaistu:Vetoamme äänestäjiin ja tuleviin päättäjiin, jotta lasten ja nuorten hyvinvointi nostettaisiin hallitusohjelmassa keskiöön. 4H-järjestön tavoitteet eduskuntavaaleihin 2023 kiteytyvät kolmeen teemaan.
-
Ruokakoulujen ilmoittautuminen alkaa – suosittujen päiväleirien teemana lähiruoka
Julkaistu:Ruokakoulu - Matskolan on kaksikielinen lasten päiväleiri, jossa toteutetaan kokkauksen lisäksi maatilavierailuja ja tutustutaan lähiruokaan. Ruokakouluja järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea.
-
Hae kansainväliseen seminaariin Budapestiin huhtikuussa 2023
Julkaistu:Rural Youth Europe järjestää viikon kestävän seminaarin Euroopan nuorisokeskuksessa Budapestissa 23.-29.4.2023. Seminaarin teemana on “Respect and Resilience – Strengthening Communities in the Face of Adversity”.
-
Nuori, hae mukaan 4H-järjestöjen huipputapaamiseen Tansaniaan elokuussa 2023
Julkaistu:Tansanian 4H järjestää maailman 4H-järjestöjen huipputapaamisen Global 4H Summit, Arushassa, Tansaniassa 7.-12.8.2023. Paikalle odotetaan 500 4H:n jäsentä, vapaaehtoista ja työntekijää eri puolilta maailmaa. Suomen 4H-järjestöt lähettävät Summitiin kahdeksan osallistujan ryhmän.
-
Haku päättynyt: Harjoittelija, luonnontuotealan kehittämishanke, Suomen 4H-liitto
Julkaistu:Tule kehittämään kanssamme luonnontuotealaa Kaakkois-Suomen alueella. Suomen 4H-liitto etsii harjoittelijaa Yrittäjyyttä luonnosta -hankkeeseen. Yrittäjyyttä luonnosta -hankkeella luodaan ja kehitetään luonnontuotealan liiketoiminnan edellytyksiä, etsitään ratkaisuja luonnontuotteiden keruulogistiikkaan sekä parannetaan alan työllistämismahdollisuuksia. Hankkeessa tuotetaan tietoa, osaamista ja toimintamalleja luonnontuotteiden tehokkaiden ja toimivien tuoteketjujen synnyttämiseksi. Hanketta rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Harjoittelijan keskeisimmät työtehtävät ovat Kaakkois-Suomen luonnontuotealan …
-
Kestävää kasvua tekemällä oppien, jo 95 vuotta!
Julkaistu:Vuonna 2023 juhlistetaan 95-vuotiasta lasten ja nuorten 4H-järjestöä. Juhlavuosi pitää sisällään tapahtumia ja käynnistää valmistelut viiden vuoden päässä siintävään 100-vuotisjuhlavuoteen.
-
Lasse Uutela, 18, on Vuoden 4H-yrittäjä – keksi keinon työllistää myös kaverit kesätöihin
Julkaistu:Tamperelainen Lasse Uutela on Vuoden 4H-yrittäjä. Vanhempien sarjassa tuomariston suosikiksi noussut Uutelan pihatyöt työllisti ilman kesätöitä jääneitä nuoria viime kesänä. Nuorempien sarjan voittajaksi nousi hankasalmelainen 13-vuotias Paulus Aitto-oja, jonka nimikkotuote on noussut paikallisten suureksi suosikiksi.
-
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä
Julkaistu:4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 11 valtakunnallista stipendiä jaetaan Säätytalolla Helsingissä tiistaina 14. helmikuuta kello 14.30.
-
Eeno Pusa -stipendiaatti Iiristiina Heinosen kiitospuhe
Julkaistu:Arvoisa ministeri ja 4H-säätiön edustajat, arvoisat muut stipendiaatit ja kutsuvieraat. Haluan kiittää kaikkien stipendiaattien puolesta 4H-säätiötä myönnetyistä stipendeistä, kuten myös tästä hienosta tilaisuudesta. Haluan myös kiittää kaikkia yhdistysten toimihenkilöitä ja 4H-toiminnassa mukana olevia, jotka ovat olleet osana matkaamme tukemassa meitä. Meillä jokaisella on oma polkumme tässä järjestössä. Polun varrelta mukaamme on tarttunut monia asioita: kokemuksia, …
-
Yrittäjyyskasvatukselle tulee luoda polku varhaiskasvatuksesta korkeakouluun
Julkaistu:Yrittäjyyskasvatus tulevaisuuden tekijänä -tilaisuudessa Pikkuparlamentissa 6.2.2023 keskusteltiin yrittäjyyskasvatuksen tärkeydestä kaikilla kouluasteilla, työelämän murroksesta sekä nuorten tukemisesta rohkeaan kokeilukulttuuriin. Tilaisuuden järjesti Yrittäjyyskasvatusfoorumi, johon myös 4H-järjestö kuuluu.
-
Haku päättynyt: Metsäharjoittelijaksi Suomen 4H-liittoon
Julkaistu:4H on yksi Suomen suurimpia nuorisojärjestöjä, jonka tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille monipuolisia harrastus-, oppimis- ja työllistymismahdollisuuksia eri puolella Suomea. Metsä ja luonto ovat yksi toimintamme painopisteistä. Teema näkyy lasten Metsäsalapoliisit-kerhoissa, ala- ja yläkoululaisten metsäpäivissä, hiilinieluja Suomeen lisäävässä ja nuoria työllistävässä Taimiteko-toiminnassa sekä lukuisissa kumppanuuksissa ja kehittämishankkeissa. Suomen 4H-liitto hakee nyt metsäharjoittelijaa 4,5 kuukauden …
-
Kiinnostaako tulevaisuuden yrittäjyyskasvatus?
Julkaistu:4H osallistuu Yrittäjyyskasvatus tulevaisuuden tekijänä -tilaisuuteen, missä lisätään yhteisymmärrystä yrittäjien, yrittäjyyskasvattajien ja kansanedustajien kesken. Pikkuparlamentin tilaisuuteen voi ilmoittautua mukaan kuka tahansa asiasta kiinnostunut 3.2. asti.
-
Haku päättynyt: Helppi-harjoittelijaksi Suomen 4H-liittoon
Julkaistu:4H on yksi Suomen suurimpia nuorisojärjestöjä, jonka tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille monipuolisia harrastus-, oppimis- ja työllistymismahdollisuuksia eri puolella Suomea. Nuorten, erityisesti alle 18-vuotiaiden, työllistäminen on yksi toimintamme painopisteistä. Helppi on 4H:n tarjoama digitaalinen työpalvelusovellus. Helppi yhdistää palveluiden tarvitsijat sekä innokkaat, tehtäviinsä perehdytetyt 4H-nuoret. Suomen 4H-liitto hakee harjoittelijaa 5 kuukauden ajaksi. Millaisesta työstä on …
-
Vuoden 4H-yritys -kilpailun finalistit esittäytyvät – nuoret kertovat oppineensa tärkeitä taitoja
Julkaistu:Vuoden 4H-yritys -kilpailun 2022 finalistit on valittu. Finaaliin pääsi kaksitoista 4H-yritystä noin sadan osallistujan joukosta. Kilpailussa on kaksi sarjaa, 13–17-vuotiaat ja 18–28-vuotiaat. Yrittäjyyden asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsee voittajat helmikuussa.
-
Vuoden 4H-kerho tulee Kajaanista – Sirkuskerho kannustaa lapsia liikkumaan
Julkaistu:Vuoden 4H-kerho -kilpailuun 2022 osallistuttiin monipuolisella ja laadukkaalla kerhotoiminnalla ympäri Suomen. Kymmenen finalistin joukosta tuomariston valitsemaksi voittajaksi nousi Sirkuskerho, joka toimii Kajaanin 4H-yhdistyksessä. Toiseksi kilpailussa sijoittui Maatilakerho Leppävesi Laukaan 4H-yhdistyksestä ja kolmannelle sijalle ylsi Kankaan Tilan eläinkerho Pielisen 4H-yhdistyksestä. Yleisön suosikiksi nousi Tyttöjen liikunta- ja eräkerho Kälviältä.
-
Ysit töihin! – Haussa kesätyöpaikat ysiluokan päättäville
Julkaistu:4H-järjestö, Duunitori ja K-ryhmä rohkaisevat työnantajia palkkaamaan kesätöihin alle 18-vuotiaita.
-
Haku päättynyt: Kansainvälisten asioiden harjoittelija, Suomen 4H-liitto
Julkaistu:4H on yksi Suomen suurimpia nuorisojärjestöjä, jonka tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille monipuolisia harrastus-, oppimis- ja työllistymismahdollisuuksia eri puolella Suomea. Maailmassa on yli 80 4H-järjestöä ja 4H:lla on maailmanlaajuisesti lähes 10 miljoonaa jäsentä. Suomen 4H-järjestö on aktiivisesti mukana maailmanlaajuisessa, eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa yhteistyössä ja toteuttaa sen myötä mm. nuorisovaihtoja ja kansainvälisiä tapahtumia. Etsimme Suomen …
-
Vuoden 4H-kerho -kilpailun 2022 finalistit ovat tässä – äänestä omaa suosikkiasi
Julkaistu:Tässä ovat Vuoden 4H-kerho -kilpailun kymmenen finalistia. Kilpailuun osallistuttiin monipuolisella kerhotoiminnalla ympäri Suomen. 4H-kerhokilpailun tavoitteena on antaa virikkeitä ja muistuttaa kerhonohjaajia ja kerholaisia toiminnallisella tavalla asioista, jotka ovat kerhotoiminnassa tärkeitä.
-
4H-kerholaisten uudistettu TOP-tehtäväsivusto tarjoaa mielekästä tekemistä
Julkaistu:Kerholaisille ja kerhonohjaajille suunnattu uudistettu TOP-tehtäväpankki on julkaistu. Uudistuksessa on muun muassa parannettu sivuston käytettävyyttä. Tehtävät ja reseptit on helpompi etsiä sivustolla uuden, kätevän hakutoiminnon kautta. Lisäksi sivustolla on raikas kuvamaailma.
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät ajankohtaiset uutisemme ja tiedotteemme. Lue, mitä 4H:n toiminnassa tapahtuu juuri nyt.
