Ajankohtaista

  • Atria ja 4H jatkavat yhteistyötä myös vuonna 2020

    Julkaistu:

    Suomen 4H-liitto ja Atria toteuttavat yhdessä ruokakasvatukseen liittyvän kampanjan, Parempi mieli välipalalla. Kampanjan tavoitteena on edistää lasten terveellisiä ruokailutottumuksia ja auttaa heitä ymmärtämään ravitsevan välipalan merkitys. Kampanjan myötä lapset myös oppivat kokkaamaan itsenäisesti välipalaa. Uudet reseptit ovat Atrian pitkäaikaisen kumppanin, Satokausikalenterin perustajan Samuli Karjulan käsialaa. Samuli on yhdistänyt resepteissä sesongissa olevat kasvikset ja Atrian tuotteet …

  • Joulupukin kamari rakentui Itse tehty -rahalla

    Julkaistu:

    Joulupukin kamari – koko perheen tunnelmallinen tapahtuma tuli mahdolliseksi toteuttaa, kun kuulimme Itse tehty-rahasta ja päätimme hakea avustusta jouluiseen tapahtumaan. Järjestimme ensimmäisen tapaamisen 10.10.2019 Savonlinnan 4H:n toimistolla. Paikalla oli 4H:n työntekijöitä sekä yrittäjiä ja Talvisalon koulun edustajia. Tapaamisia oli yhteensä kolme, joissa suunnittelimme yhdessä tapahtuman sisällön. Markkinoimme tapahtumaa itse suunnittelemallamme julisteella, joita levitettiin ympäri kaupunkia …

  • Kiilto ja Suomen 4H-liitto yhteistyöhön hiilinielujen lisäämiseksi

    Julkaistu:

    Kiilto on lähtenyt mukaan 4H:n Taimiteko-toimintaan, joka on osa järjestön Nuoret ilmastotöissä -pilottihanketta. Taimiteko-toiminnan tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uuttaa metsää Suomeen vuoteen 2030 mennessä. Kiilto kompensoi yhteistyöllä yhteensä 1870 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Osana Lupaus ympäristölle -ohjelmaa Kiilto on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraaliyritys vuoteen 2028 mennessä. ”Meillä on meneillään runsaasti toimintamme läpileikkaavia hankkeita, joiden avulla kuljemme …

  • Canon Oy vahvasti mukana nuorisotyön tukemisessa ja hiilinielujen lisäämisessä

    Julkaistu:

    Ympäristövastuu on yhä tärkeämpi mittari liiketoiminnassa. Ainutlaatuisen kokonaispalvelun kautta yritykset voivat nyt toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteita kompensoimalla tulostamisesta syntyvät päästöt puunistutuksiin. Palvelu edistää metsittämistä ja hyödyllistä maankäyttöä, tukee työllistymistä ja innostaa yrityksiä ympäristövastuulliseen toimintaan. Kompensointi toteutetaan Suomessa yhteistyössä 4H-liiton kanssa Taimiteko-toimintamallin kautta. Uusi päästökompensoinnin palvelu kohdistuu kansalliseen puunistutusohjelmaan, sillä metsänkasvatus on todettu parhaimmaksi keinoksi sitoa …

  • Reilu Teko -keräyksessä 673 000 kiloa muovia talteen

    Julkaistu:

    Tämän vuoden talteen kerätty lannoite- ja siemensäkkimäärä on noin 70 % kaikesta kierrossa olevasta materiaalista. Määrä on yli 60 000 kiloa viime vuotta suurempi. 4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa keräyksessä työllistyy vuosittain iso määrä nuoria. 4H-nuoret ahkeroivat taas kesällä Reilu Teko -lannoite- ja siemensäkkikeräyksen parissa. Esimerkiksi sipoolainen 15-vuotias 4H-nuori Sandra Jensen (pääkuvassa) työllistyi Reilu Teko …

  • Tule nuorisotoimikuntaan tekemään 4H-harrastuksen tulevaisuutta

    Julkaistu:

    Nuorisotoimikunnan tavoitteena on vahvistaa nuorten omia tekoja 4H:ssa. Teot ovat mm. nuorten vaikuttamista, toiminnasta kertomista ja 4H-nuorten edustamista. Me yhdessä teemme tulevaisuutta!

  • MobilePay ja 4H yhdessä vahvistamaan nuorten yrittäjyyttä

    Julkaistu:

    MobilePay ja 4H ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja sekä auttaa työllistymistä matalan kynnyksen yrittäjyyden kautta. MobilePay helpottaa yrittäjyyden aloittamista tarjoamalla nuorille maksutaparatkaisun, johon ei liity laitehankintoja tai kiinteitä kustannuksia. MobilePayn ja nuorisojärjestö 4H:n kaksivuotisen yhteistyösopimuksen kautta pyritään helpottamaan nuorten yrittäjyyttä valtakunnallisesti. 4H on järjestö, joka antaa 13–28-vuotiaille nuorille …

  • PIKA: Nuorisotyön tulevaisuusseminaari Riikassa 21.-24.11.2019, hae heti!

    Julkaistu:

    Nuorisojärjestöjen pohjoismainen yhteistyöjärjestö NSU järjestää marraskuun lopussa Riikassa, Latviassa nuorisotyön tulevaisuusseminaariin. Seminaariin osallistuu nuorisojärjestöjen jäseniä, vapaaehtoisia ja työntekijöitä Pohjoismaista ja Balttiasta. Osallistujien alaikäraja on 20 vuotta, yläikärajaa ei ole. Mitä maksaa? Seminaarissa ei ole osallistumismaksua, järjestäjä tarjoaa ohjelman, majoituksen ja ruokailut Järjestäjä korvaa max 250 e matkakuluja   Lue lisää https://docs.wixstatic.com/ugd/4ee97f_bd040ac4e669402f8f2ee02fe39a5fe1.pdf Täytä alla oleva hakulomake …

  • 4HSuomi ja Siili Solutions ainutlaatuiseen yhteistyöhön Taimiteon kautta

    Julkaistu:

    Siili Solutions lähtee mukaan hillitsemään ilmastonmuutosta ja kompensoi kaikkien työntekijöidensä vuosittaisen hiilijalanjäljen. Kompensaatio toteutetaan Suomen 4H-liiton Taimiteko-toimintamallilla, jossa nuoret istuttavat Suomeen uutta hiilinielua. Hiilijalanjäljen kompensointia varten Siili on solminut yhteistyösopimuksen Suomen 4H-liiton kanssa ja istuttaa Taimiteko-toimintamallin kautta vuosittain 43 taimea jokaista työntekijäänsä kohti. Istutukset aloitetaan keväällä 2020, ja joka vuosi Siili ja 4H istuttavat yli …

  • Kahden kuukauden seikkailu Sveitsissä

    Julkaistu:

    Kun viime vuonna hain mukaan Ifye – ohjelmaan lokakuussa, en tiennyt mitä se pitäisi sisällään, vaikka minulla oli jo pieni käsitys 4H – vaihdoista edellisen kesän kahden viikon Walesin vaihdon ansiosta. Jokainen vaihto on kuitenkin erilainen ja ainutlaatuinen. En osannut arvata kuinka ihania ihmisiä tulisin tapaamaan, miten henkeäsalpaavia vuoret ovat, kuinka paljon tulisin syömään juustoa …