Löytyykö kotoasi innokas pieni kokki tai leipuri? Ruokakoulu-leirillä kokkaillaan lähiruokaa

Ilmoittautuminen suosituille Ruokakoulu-leireille on alkanut! Ruokakoulu on 8–12-vuotiaille suunnattu päiväleiri, jolla lapset oppivat ruuanvalmistukseen, ravitsemukseen sekä liikuntaan liittyviä tietoja ja taitoja. Leirin kohokohtia ovat vierailu maatilalle sekä leiriläisten läheisilleen valmistama päivällinen. Ruokakouluja järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea.

Ruokakoulun pituus on 4–5 päivää. Yksi leiripäivä on kestoltaan 6–8 tuntia, jonka jälkeen lapset palaavat kotiin yöksi. Leiripäivät koostuvat lasten itse valmistamista aamupaloista, lounaista ja välipaloista sekä vähintään tunnin mittaisesta liikuntatuokiosta.

Jokainen Ruokakoulu näyttää erilaiselta, sillä lähiruokateeman mukaisesti leirit rakentuvat paikallisesti saatavilla olevien ja sesongin mukaisten raaka-aineiden ympärille. Leiriin kuuluvalla vierailulla lähitilalle lapset tutustuvat ruuan alkutuotantoon sekä kuulevat yrittäjältä maatilan elämästä ja vuoden kierrosta.

”Joillekin leiriläisistä on saattanut olla ensimmäinen kerta, kun pääsee silittämään lehmää tai kokemaan maatilan hajuja ja asioita. Viime kesänä osalle lapsista selvisi konkreettisesti, mistä suurin osa lähikauppamme kurkuista tulee, kun kävimme tilalla, jossa niitä kasvatetaan. Tämä lisäsi vihannesten syöntiä kotona kuulemma kovasti”, kertoo Ampun 4H-yhdistyksen toiminnanohjaaja Laura Helviö.

Ruokakoulujen maatilaretkiä tukee kuljetustuen muodossa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Hyvää ruokaa hyvässä seurassa

Leiripäiviin kuuluvat myös keskustelut itse valmistetun ruuan äärellä. Aiheena voivat olla esimerkiksi jokaisen suosikkimaut, suomalainen ruokakulttuuri tai ideat ruokahävikin vähentämiseksi.

Helviön mukaan leirien parasta antia ovat lasten into ja uuden oppimisen ilo.

”Viikossa leiriläisistä tulee helposti hyvinkin tiivis ryhmä. Osa Ruokakouluun ohjaajiksi hakevista nuorista ovat itse olleet aikanaan leiriläisinä. Hyvä fiilis ja tekemisen ilo on saanut haluamaan itse ohjaajaksi sitten myöhemmin.”

Ruokakoulussa ruoka tuo yhteen paitsi leiriläisiä, myös heidän läheisiään. Leirin ensimmäisenä päivänä on luvassa yhteinen aamupala. Varsinainen hemmotteluhetki seuraa myöhemmin, kun leiriläiset kutsuvat läheisensä valmiiseen pöytään ja tarjoilevat itse valmistamansa päivällisen.

Ilmoittautumisohjeet

Ruokakoulujen ilmoittautuminen alkaa 1.3 klo 10.00. Kesäkuussa aloittavat Ruokakoulut löydät nyt kootusti sivuilta www.ruokakoulu.fi.

Suurin osa leireistä sijoittuu kesäkuukausille, mutta leirejä voidaan järjestää myös syksyllä. Tiedot mahdollisista myöhemmin järjestettävistä leireistä päivitetään ruokakoulu.fi-verkkosivulle.

Ruokakoulut järjestetään yhteistyössä Finlands svenska 4H:n, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja SLC:n (Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund) kanssa.